tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääisäisrientoja / Easter time

Pääsiäinen on täälläkin vapaata, sillä iso osa tansanialaisista on kristittyjä. Mahabusulla vietettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti suomalaista pääsiäistä! Torstaina kerrottiin hieman suomalaisista perinteistä ja kyseltiin, miten täällä kulmilla juhlitaan. Tansaniassa syödään pilauta, eli eräänlaista lihaista mausteista risottoa, vietetään perheen kanssa aikaa ja käydään pääsiäiskirkossa. Ruoka mainittiin ehdottomana ykkösjuttuna. 

Päätimme myös tutustuttaa muksut hieman lähemmin suomalaisiin perinteisiin. Ensin maalasimme munia, jotka olimme ostaneet ja keittäneet edellisenä päivänä. Maalauksen jälkeen hyvä että kuvan ehti napata, kun kädet jo kävivät ja kananmunat hävisivät parempiin suihin. Taisi se syöminen olla tän tempauksen paras osa.



Maalaamisen jälkeen seurasi pääsiäismunien pääsiäiskarkkipussien etsintää. Ostimme erilaisia karkkeja ja näpertelimme jokaiselle pienet nyssäkät täynnä herkkuja. Pussit me piilotettiin vankilan etupihalle, jossa muksut sitten kirmasivat ja etsivät pusseja. 






Karkkia naposteltaessa me sitten katseltiin Leijonakuningas. Kyllä lapset ilahtuivat, kun huomasivat, että seassa oli myös swahilia; hakuna matata ja asante sana!

Lauantaina meidän oli tarkoituksena lähteä baariin istuskelemaan, mutta porukka väsähti jo ennen iltakymmentä. Joten päätimme lähteä sunnuntaina aamulla jumalanpalvelukseen Msamarian lasten kanssa!

Sunnuntaiaamuna heräsimme hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, söimme aamiaisen ja lähdimme kirkkoa kohti! Pääsiäiskirkko oli hyvin mielenkiintoinen, tunnelma oli hyvin intiimi ja lasten laulu raikui kirkossa. Jumalanpalvelus oli lapsille kohdistettu, joten se sisälsi paljon laulua ja soittoa. Pappi piti huolen myös meistä ja puhui muutaman sanan englantia. Oli hauska nähdä miten uskonto on aina yhdistävä tekijä vaikka samaa kieltä ei olisikaan. Nautimme yhdessä ehtoollisen ja rukoilimme muiden mukana. Kokemus oli kokemisen arvoinen.




Sunnuntaina juhlistimme Anniinan viimeistä iltaa mukavassa istuskelubaarissa Makumbazissa.


Maanantaina suuntasimme aamulla kävelylenkille tarkoituksenamme nähdä Kilimanjaro näköalapaikalta. Pilvet kuitenkin peittivät Kilin, joten tuonne täytyy palata joskus aamulenkillä ihastelemaan aamuvalossa seisovaa vuorta.





Lopuksi vielä haluaisimme kiittää Viiviä upeasta otsikkokuvasta. KIITOS ♥

- Minni&Anna

This year Mahabusu had a different kind of Easter! On Thursday we told them about Finnish traditions; painting eggs and seeking for hidden chocolate eggs. We brought some eggs with us, so they could paint them, but I think that kids were more exited about eating them than painting them. After that we hid little bags full of candy outside and the kids searched them. And after all this we watched The Lion King. The kids were so thrilled when they heard some swahili: hakuna matata and asante sana. 

Here in Tanzania the Easter holiday and it is celebrated with family. Here people go to church and eat pilau (risotto with meat and spices). The food is always the best part!

On Saturday we were supposed to go to a bar, but all of us were too tired. So, our plans changed and we went to catholic church on Sunday morning with Msamaria's kids. There was lots of music and singing and the priest was really good. He even translated some things in English so that we could understand what he was talking about. It was amazing to see, how the religion brings people together. In the evening we celebrated Anniina's last day. 

On Monday we went for a little walk. We didn't see Kilimanjaro, who was hiding behind the clouds, but we saw many other things. Someday we have to go back to see the beautiful mountain!

We'd like to thank Viivi for our great title pic. THANKS ♥ 

-Minni&Anna 







2 kommenttia:

  1. Vautsi, onpa siellä vihreää nyt sadekaudella!

    VastaaPoista
  2. Jep! Kun tultiin, oli todella kuivaa, mutta sadekauden alkaessa luonto muuttui ihan vihreäksi parissa viikossa :)

    VastaaPoista