Ylläribileitä, jättikilppareita ja arkielämää / Surprise parties, giant tortoises and daily life

Heippa hei! Taas on paljon aikaa vierähtänyt ja vaikka mitä on kerinnyt tapahtua tällä puolen palloa. 

Olemme viettäneet Annan 30v synttäreitä grillibileiden muodossa. Tarjolla oli kaikkea mahdollista grilliruokaa ja muita herkkuja, Louis toimi meidän grillausisäntänä. Bileet olivat yllätys Annalle! Alun perin oli tarkoituksena, että Anna lähtee zumbaan ja sillä aikaa laitamme paikat valmiiksi. Anna tuli kuitenkin flunssaiseksi ja kieltäytyi lähtemästä zumbaan ja siinähän me sitten pohdimme, että mitäs nyt… Anna ilmoitti kuitenkin menevänsä nukkumaan, joten päätimme kylmäverisesti lukita Annan huoneeseensa hänen sitä tietämättä. Sitten pääsimme, koristelemaan, tekemään korttia, laulua ja leipomaan kakkua synttärisankarillemme.  Kun vihdoin päästimme 30-vuotiaan tyttösen ulos huoneesta oli hän aivan uninen eikä ollut edes tajunnut olleensa lukittuna huoneeseensa, vaan oli kiltisti nukkunut 30-vuotiaan prinsessan kauneusunia. Tästä kuitenkin bileet alkoivat, alkoholilla saattoi olla myös jonkinlaista osuutta asiaan, meno muuttui hetkihetkeltä hullummaksi ja huimemmaksi… mutta säästetään teidät lukijat niiltä jutuilta! Ilta jatkui paikallisella klubilla nimeltään La Liga. Klubilla tanssimme ja pidimme hauskaa. Minni löysi itselleen tanssiseuraa suloisesta 19-vuotiaasta masaimiehestä! Täällä miehet ja naiset osaavat tanssia! Monet jotka tuntee mut tietää, etten ole ehkä mikään suurin tanssija, mutta täällä kun lähtee ulos ei voi olla paikallaan. Tunnelma on niin tanssituttava, musiikki on swengaavaa, ja vartalo alkaa vaan liikkua! Ja kun katsoo muita ja miten ne tanssii se on niin uskomatonta, että samalla kun tanssii ei voi kuin hymyillä! Olen sitä mieltä, että rytmi ja lantionliikkeet on rakennettu afrikkalaisten ihmisten geeneihin, oli sitten 2-vuotias pikkutyttö tai 60-vuotias vanha mies, lantio liikkuu!

Lauantaisin meidän kantapaikaksi on muodostunut paikka nimeltään Malindi jossa on mahdollista laulaa karaokea. Kaikki varmaan tietää, että meidän ihana ja onnellinen Minni omistaa hyvin kauniin äänen, joten lauantaisin pakotamme Minnin aina hellimään korviamme Malindissa!

Viikko sujui mukavasti Msamarialla, kävimme maanantaina uimassa ja tiistaina pelaamassa jalkapalloa, paikallisen International Schoolin tiloissa. Koulu tekee yhteistyötä katulapsikeskuksen kanssa ja tarjoaa maanantaisin ja tiistaisin bussikuljetukset ja ohjattua liikuntaa. Uinti meni hyvin lapset olivat hyvin innoissaan veteen menemisestä ja nauttivat ohjatusta uimakoulusta! Uinnin jälkeen kaikki hytisivät kuin jääkalikat ja kenelläkään ei ollut pyyhettä, joten kuivasin tyttöjä minkä kerkesin omalla pyyhkeelläni. Ne oli taas niitä hetkiä kun tajusin, että oon Afrikassa, lapsilla ei ollut pyyhkeitä joilla kuivata itsensä, vaan he pukivat vaatteet päälle aivan märkinä. Ajatelkaapas suomalaisia lapsia uimakoulun jälkeen… useimmiten vanhemmat odottavat altaan ulkopuolella pyyhkeet ojossa kun lapset nouseva altaasta tai vähintäänkin suihkujen jälkeen voi lapset kääriä omiin pyyhkeisiinsä. Ajattelin, että ensi maanantaiksi otan mukaan muutaman ylimääräisen pyyhkeen ja kuljetan niitä joka maanantai mukanani, pienillä hytisevillä tytöillä on avain sydämeeni. Niinkin pieni asia kuin pyyhe voi tuoda niin paljon hyvää, tyttöjen ilmeet olivat hämmentyneet, mutta samaan aikaa hyvin kiitolliset, ja uskon, että luottamus tyttöjä kohtaan kasvoi roimasti, sekin että nämä lapset eivät ole tottuneet aikuisen terveeseen kosketukseen ja mikä terveempää kosketusta kun uinnin jälkeen märän lapsen kuivaaminen, meillähän kaikki lapset kuivataan suihkun ja uinnin jälkeen. Se on rakkautta.

Tiistaina oli jalkapalloa, se alkoi vähän kyseenalaisesti, pojat jäivät harjoittelemaan rugbyä ja tyttöjen kanssa mentiin jalkapalloryhmään. Paikalla oli jo valmentajat, mutta autoin valmentajia ja kannustin meidän ujoja tyttöjä olemaan rohkeita osallistumaan. On hauska huomata kun itse uppoutuu johonkin, niin se saa muutkin innostumaan, se että minä pyörin ja kikkailen pallon kanssa saa myös lapset juoksemaan ja nauramaan kanssani. Paljon on itsestä kiinni mitä itse haluaa antaa ja kuinka haluaa panostaa ja nauttia jostakin. Se on myös huomattavaa kuinka ne tytöt jotka istuvat sivussa ja kieltäytyvät osallistumasta lopulta juoksevat kanssani pallon perässä.

Joku päivä käytin aikaa myös siihen, että yritin selittää kuinka minä ja lapset olemme saman arvoisia. Tällä monet ihmiset ja varsinkin lapset kunnioittavat ja arvostavat valkoisia ihmisiä, mikä mielestäni on tietyllä tasolla kieroa, ei kenenkään tulisi saada kunnioitusta pelkän ihonvärin takia, yritin selittää lapsille sitä kuinka minä ja he olemme samaa, olemme samalla viivalla. Tulin minä sitten rikkaasta, valkoihoisten maasta jossa minulla on perhe ja omat vanhemmat ja he köyhästä, tummien ihmisten maasta jossa heillä ei ole omaa perhettä ei se vaikuta siihen kuinka arvokkaita ihmisiä me olemme. Olemme yhtä arvokkaita ja halusin, että lapset tietävät sen, että pidän heitä yhtä arvokkaina kun itseäni, he katsoivat minua  ja pyysivät, että selitän uudelleen ja kun ne lapset tajusivat mitä sanoin, näin ensimmäistä kertaa kunnioitusta, joka ei taatusti perustunut ihonvärilleni.

Joinain päivinä käytän aikaa myös lasten niskojen, käsien ja pään hieromiseen. Aluksi muutamat hämmentyivät, mutta nykyään he tulevat ja pyytävät, että hieron. Uskon, että terve fyysinen kontakti opettaa heille myös kyvyn kohdella omia lapsiaan ja muita ihmisiä hellyydellä ja rakkaudella. On hyvä että lapset tietävät että maailmassa on muunkinlaista kosketusta kuin rankaisu. Uskon myös, että se vahvistaa minun ja lapsen välistä luottamussuhdetta.

Joka päivä käytämme myös n.3 tuntia opetukseen, viimeviikolla harjoittelimme paljon matematiikkaa, englantia ja kirjoittamista. Se on hassua kun itsekin joutuu muistelemaan asioita jotka on unohtanut jo aikapäivää sitten! Opettaminen vaatii jokseenkin kärsivällisyyttä, ja varsinkin kun meillä ei ole yhteistä kieltä niin välillä huomion saaminen ja sen kohdistaminen oikeisiin asioihin on hankalaa. Että kunnioitan kyllä opettajia, luokkahuoneen hallitseminen ja kyky seurata jokaista yksilöä ja yksilön oppimista jatkuvasti ei ole mikään helppo nakki! Olen pahoillani kaikille opettajille, joiden tunneilla olen itse vuosien aikana pelleillyt ja keskittynyt aivan muuhun kuin opetukseen!

Mutta mitä pennuille kuuluu!!! Perjantaina jäljellä oli 9 pentua, viimeviikkojen aikana olen kantanut kaksi pentua kuolemaan ja yksi veteli viimeisiään ennen kuin lähdin perjantaina töistä, luulen että sitä ei ole enää huomenna kun palaan, ja yksi oli kadonnut jonnekin. Elossa olevat kasvavat huimaa vauhtia ja huitelevat edes takaisin Msamarian pihalla leikkivät ja juoksevat äidin tisujen perässä! Kaikkeni teen sen eteen ettei koiria potkittaisi ja löytäisi, tuntuu kuitenkin että huonolla menestyksellä… Mutta minulla on mahdollista saada tulkki jonain päivänä mukaani joten pyydän häntä selittämään swahiliksi, miksi ketään ei tarvitsisi lyödä! Ei ihmisiä eikä eläimiä. Uskon kuitenkin että vika ei ole lapsissa vaan aikuisissa jotka potkivat ja lyövät, ja opettavat saman mallin myös lapsilleen. Mutta jos edes yksi lapsi ymmärtäisi sekin olisi jo voitto! Yritin selittää että jos vahingoitat jotakuta, se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Jos potkit itsestäsi heikompaa tulee joku päivä jokin vahvempi ja potkaisee sinua. On kuitenkin todennäköistä, että eläimien hakkaaminen ei lopu ennen kuin lasten ja naisten hakkaaminen loppuu. Mutta tieto muokkaa kulttuuria, on vain tuotava heille tietoisuutta, että on muitakin keinoja ja perusteltava omat mielipiteeni paremmiksi kuin heidän. Maailma on jatkuvasti muutoksen alla ja toivoa täällä on, muutokset vaativat vain aikaa. Vielä jokin aika sitten meillä suomessa hakattiin lapsia kouluissa ja kotona ja varmasti myös naisia ja eläimiä.

Iltaisin ollaan viikolla käyty limuilla paikallisten kavereiden kanssa joihin ollaan Minnin kanssa tutustuttu, on ollut suuri rikkaus tutustua paikallisiin ja oikeasti viettää heidän kanssaan aikaa, uskon että se on myös opettanut meille kulttuurista jotain, mitä emme olisi voineet oppia mistään muualta. On ollut kiva jutella heidän kanssaan ja kysellä asioista ja keskustella kulttuurieroista ja kysyä heidän mielipiteitään erilaisista asioista.

Onnellinen olen myös siitä että mulla on Minni täällä! On ollut mahtavaa, että on voitu illalla löpistä ja pohtia mieltä askarruttavia asioita yhdessä. Paljon ollaankin puhuttu ja oivallettu yhdessä! Hetkeäkään en vaihtaisi, vaikka paljon on nähnyt ja kokenut ikäviäkin asioita, ne kasvattaa! Yhtäkään kokemusta en kadu enkä vaihtaisi, ja onnellinen olen, että olen tänne ikinä lähtenyt. Se kaikki hyvä ja ihanat ihmiset menee kaiken ikävän edelle! Kaikella tuntuu taas kerran olevan tarkoitus, niin kuin on tapana olla. Kaukaa näkee lähelle!

-Anna

_________________________________________________________________________________

Bonuspostaus tästä päivästä! Ompahan ainakin kahden viikon edestä tekstiä!
Ystävämme Daniel laittoi aamulla viestiä, josko oltaisiin kiinnostuneita lähtemään katsomaan isoa kilpikonnaa. Ajateltiin, että no eipä tässä muutakaan tekemistä ole, eli lähdetään kattomaan. Dan haki meidät ja Simban puolilta päivin ja vei meidät kotiinsa, jossa isoäiti oli valmistanut upean juhla-aterian. Me syötiin paikalliseen tapaan käsin chapateja, spagettia, kasviskastiketta, kanaa, ruokabanaanikeittoa, banaaneja, avokaadoa ja kaalisalaattia. Juomana tuorepuristettua mangomehua. Oli ihan älyttömän hyvää. Täällä ihmiset ovat todella vieraanvaraisia ja jakavat kaiken. Vastapalvelukseksi ehdotimme, että tulemme joskus kokkaamaan koko isolle perheelle jotakin suomalaista ruokaa. Siinä kaksin käsin ruokaa popsiessamme mietin, miten onnekkaita olemmekaan Annan kanssa. Vaikea oli syödä, kun hymy oli korvissa asti koko ruokailun ajan. Miten tyytyväiseltä isoäiti näytti, kun swahiliksi kiitimme hyvästä ruuasta. 

Tämän jälkeen suuntasimme katsomaan suurta kilpikonnaa läheisen kylän liepeillä.

Kilppari oli Tom, n.250 vuotias herra, jonka saksalaiset olivat kolonialismin aikana löytäneet. Tom asuu tällä hetkellä kahvifarmilla, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Yli 200 kilonen herra tykkäsi vieraista ja silityksistä todella paljon. Välillä se piti pienen lepotauon, jonka jälkeen se taas lähti tallustamaan vieraita kohti hakemaan huomiota. 

Daniel ei kääntynytkään kahvifarmilta kotiin, vaan meidän yllätykseksi ajoi läheiseen pieneen Masaman kylään. Asukkaat elävät vuoren rinteellä täysin omavaraisesti. Kysyimme, ovatko ihmiset täällä onnellisia ja Dan vastasi, että he ovat hyvin onnellisia. Ja sen kyllä uskon. Vierailimme Danielin sukulaisten luonna, jossa saimme hyvin lämpimän vastaanoton. Perheen kotitontilla oli kolme rakennusta: pienen pieni rakennus, jossa oli olohuone ja makuuhuone, toinen yhtä pieni keittiö/lehmien karsina ja viimeisessä hieman suuremmassa talossa oli ruokailutilat ja toinen makuuhuone. Talon takana oli iso puutarha täynnä vihanneksia, papuja ja banaanipuita.

Käppäilimme myös tervehtimään muita sukulaisia, mutta he eivät olleet kotona. Matkalla meitä vastaan tepasteli kyläläisiä, joista kaikki tervehtivät aivan yhtä iloisesti koko meidän seuruetta. 

Kylältä suuntasimme vielä paikalliseen kuppilaan hörppäämään limpparia. Keskustelimme tooosi syvistä asioista, kuten seksuaalisesta suuntautumisesta, tasa-arvosta, uskonnosta ja arvoista.  Juteltiin pari tuntia taukoamatta, eikä edes huomattu että koko muu väki oli vetäytynyt terassilta sisätiloihin sateen takia. Ei ollut meijän jorinoita haitannut muutamat sadepisarat!

Päivä oli hieno, ja useamman kerran Annan kanssa käännyimme toisiimme päin hymyillen ja mietittiin, voiko tää oikeesti olla totta. On tää.

- Minni

We celebrated Anna’s birthday with a surprise barbeque party! Louis was our grill master, who served many kinds of delicious foods. Anna didn’t know that we were planning to surprise her. At first she was planning to go to zumba, and while se was there we were supposed to mka everything ready. But she felt sick and went to sleep instead of zumba, so we just locked her in to her room.

When Anna woke up, we had a crazy party! We went to La Liga –club, where we had so much fun! Minni found this cute masai guy nd danced with him. Even I dancedand when I looked around me, all I could do was smile. Here everybody can dance from little girls to old men! I believe that the talent to dance in somehow in the genes.

On every Saturday we go to a karaoke bar Malindi. I think that everybody knows how our lovely and happy Minni can sing so we force us to sing something nice.

This week at Msamaria was nice. On Monday we went swimming and on Tuesday we went to play football. The kids were exited about swimming and enjoyed the swimmin school! But after they rose from the water they all felt very cold. At that point I realized again, that this is Africa. The kids just put their clothes on even if they were still wet. They didn’t have towels, so I went from kid to kid with my own towel and tried to dry them. On next week I’m going to take some extra towels with me. In Finland the children run from pool straight to their parents arms, where the warm towel is waiting for them. These children aren’t used to an adults gentle touch, so when I dried them with my towel I felt that our relationship got better. That was love.

On Tuesday we played football. They boys went to play rugby and the girls went to play football. I helped the coaches and couraged our girls to participate. It’s nice to see, when you get exited from something, the kids follow in your footsteps. Those girls, who at first didn’t like the idea of playing football, joined us and had so much fun!

One day I told the kids that we are equal. Here mzungus, white persons are appreciated because of their skin colour. I tried to explain, that we are equal even if I have a rich white family and they are black and they live at Msamaria. When I explained, I could see from their eyes how they appreciated me in a way I wanted, not because I’m white, but because we are equal.

Some days I give the kids a tiny massages. At first they were confused but now some of the kids come to me and ask for it! I want to teach the children, that physical contact can be act of love, it’s not always about punishing them.

Every day we spent 3 hours to teach the kids. Last week we trained maths, English and writing. It’s sometimes very difficult, because we don’t speak same language. Oh, how I appreciate teachers! they have to control the whole classroom and help everybody and that’s not an easy task!  

But what about the puppies?! On Friday there was 9 puppies left. Last week two died and one was dying when I left Msamaria. Those who are alive grow very fast! I’m doing my best to teach that you can’t hit or kick the dogs! Someday somebody bigger will come and kick you, if you now kick the dogs. But it’s not easy to explain in English, so I hope that when I get someone to translate, they could make my point clear. I know, that kicking ends when humans stop hitting each other. But culture is changing when the knowledge increases.

In the evenings we have spent some time with some locals whom we met. It’s been a real pleasure to meet some locals, because now we can learn much more about the culture. We’ve learned a lot.

I’m also very happy that Minni is here with me! It’s been awesome to talk with her and discuss about things that bother us. We have talked many many times and learned new things. I wouldn’t change a momen! This experience has been amazing.

- Anna

___________________________________________________________________________

Bonusround! It's a bit longer post because we haven't written anything in two weeks. So let me tell you about this day. In the morning our friends Daniel and Simba came to pick us up and they took us to Dan's home. There his grandmother had made us local food: chapatis, spaghetti, vegetable sauce, chicken, food banana soup, bananas, avocados and cabbage salad and food drink we had fresh mango juice. It was so good! Here people share everything and we decided to visit the family sometime and make them some Finnish food. We couldn't help but smile all the time. And how happy the grandma looked when we thanked her for the good food in swahili. 

After that we went to see the huge tortoise. His name was Tom and he was 250 years old and he was found by the germans during the time of colonialism . He weights over 200 kilos! He lives in a coffee farm, where people take very good care of him and he loves visitors!

For our surprise Daniel took us to this lovely Masama village, where the people are very happy. We visited his relatives and they welcomed us gladly. We also walked to see his other relatives, but they they weren't at home. We met many locals, who all greeted us with a big smile. 

After this we headed back to Moshi, where we went to have sodas. We talked about sexual orientation, equality, religion and values. We talked for couple of hours and we didn't even notice how everybody else had went inside because of the rain. Well, it didn't bother us. 

Once again we had a great day. Many times we turned to each other and wondered, is this really happening. It is. 

-Minni