Msamaria- ja RAU-kuulumisia / Greetings from Msamaria and RAU

Moikka moi! Taas on viikko kulunut ja paljon on tullu tehtyä ja mietittyä. 

Msamarialla viikko sujui mallikkaasti. Maanantaina ja tiistaina kävimme taas International schoolilla uimassa ja pelaamassa rugbyä ja jalkapalloa. Uiminen sujui kivasti, lapset nauttivat taas kerran vedestä ja toiminnasta. Monista lapsista voi kuitenkin huomata, kuinka vaikea heidän on luottaa. Pidimme lapsia vedessä ja käänsimme heidät selälleen kellumaan. Monet lapsista eivät osaa uida, joten he pelkäsivät, että hukkuisivat. Yksikin tyttö roikkui ohjaajassa molemmin käsin vaikka ohjaaja piti tyttöä pinnalla. Se vaatii paljon luottamusta, että uimataidottomana antaa itsensä jollekkin toiselle. Luottaa, että se toinen pitää sinusta kiinni. Lapselle, joka on kokenut koko elämänsä hyväksikäyttöä ja hylkäämistä, joka on joutunut selviytymään yksin, eikä ole voinut kadulla luottaa keneenkään on tälläisen luottamuksen antaminen hyvin hankalaa.

Viikon aikana opiskelimme lasten kanssa taas matematiikkaa, tällä kertaa meidän 5-vuotias pikku B ei ollut koulussa yhtenä päivänä, joten hän osallistui myös tunnille. Aluksi mietin, että mitäköhän tästäkin tulee, kun loput luokasta olivat kuitenkin lähempänä 10 vuoden ikää. Nopeasti keksin, että piirrän hänelle katkoviivoin numeroita ja hän saisi itse piirtää katkoviivat täyteen ja näin oppisi numerot. Piirsin numerot ensin hyvin isoina. Tämän jälkeen laskimme numerot ääneen swahiliksi ja sen jälkeen ääneen englanniksi. Sitten piirsin katkoviivoin samat numerot 1-20 ,mutta pienempinä, jonka jälkeen taas laskimme ne swahiliksi ja englanniksi. Lopuksi piirsin numerot vielä pienempinä ja toistin saman. Sain meidän pikku B keskittymään 45 minuutiksi johonkin, josta hän totisesti nautti ja jonka minä tiesin olevan hänelle hyvin hyödyllistä.

Mahdollisuus käydä koulua ja keskittyä oppimiseen on lahja, joka meille suomalaisille annettu, eikä mielestäni tätä lahjaa tulisi ikinä vähätellä. Täällä monet lapset joutuvat ensisijaisesti keskittymään selviytymiseen ja elämän perustarpeisiin. Koko perheen päivät saattavat pyöriä sen ympärillä, kuinka hoidetaan puutarhaa, jotta saataisiin ruokaa tai kuinka myydään itse kasvattamia vihanneksia toreilla, jotta saataisiin rahaa ruokaan. Koteja pitää korjata ja vahvistaa jos asuu maalla, varsinkin kun on sadekausi. Pitää huolehtia pikkusiskoista ja -veljistä, siivouksesta ja taloudesta. Joten heidän oppimisensa, älyllinen kehityksensä ja tiedon määrä verrattuna samanikäisen suomalaisen lapsen tiedon määrään, älykkyyteen ja kykyyn oppia on huima. Meillä Suomessa lapsilla on aikaa keskittyä tekemään palapelejä ja leikkimään pikkulegoilla ja lukemaan kirjoja, meillä vanhemmat myös kykenevät antamaan lapsille virikkeitä ja ohjaamaan tekemään erilaisia kehittäviä asioita. On ollut siunaus, että on saanut kasvaa Suomessa ja oppia niiin paljon asioita.

Viikolla harjoittelimme myös käsitöitä. Lapset tekivät erilaisia käsikoruja, kaulakoruja ja sormuksia helmistä. Käsillä tekeminen on niin mahtavaa, innostuin taas itse siitä, tein kotona muutamana iltana kasan erilaisia rannekoruja. Käsillä tekeminen on kuin terapiaa, siinä voi upottaa itsensä niin syvälle, että unohtaa kaiken muun. Pää tyhjenee niin täydellisesti ja uppoutuu vaan luomaan jotain uutta. Antautuu vain täysin inspiraatiolle, tykkään siitä fiiliksestä. Toinen mikä tuottaa samantapaiset fiilikset on liikunta ja urheilu. Täällä nää muut ihmiset nauraa kun painetaan Minnin kanssa vatsalihaksia keskellä olohuoneen lattiaa. Ei väliä vaikka oltais tultu baarista kotiiin klo 4, ennen lihaksia ei mennä nukkumaan! Paljon tulee myös käveltyä, kun oon päättänyt, että kävelen joka päivä mun työpaikalle ja takaisin, siinä tulee hyvää hyötyliikuntaa ja se on myös mahtavaa aikaa antautua omille ajatuksille ja mietiskellä kaikkia asioita rauhassa.

Perjantaina kävimme RAU:n päiväkodissa vierailulla. Päiväkoti on Suomalaisen järjestön, Sama Auringon, perustama ja ylläpitämä. Päiväkoti on tarkoitettu HIV-positiivisten vanhempien lapsille ja erittäin köyhien perheiden lapsille, Paikan päällä toimintaa pyörittää neljä naista, kolmella näistä on HIV. Lapsia RAU:lla on noin 25-30 ja lapset ovat 2-5 vuotiaita. Vierailupäivä oli hyvin vilkas ja erilainen kuin mitä olen Msamarialla tottunut. Toiminta oli melko hyvin organisoitua ja päivässä oli selkeä rytmi. Päivä alkoi laululla ja laululeikeillä johon osaillistuivat kaikki, sen jälkeen jatkettiin matematiikalla jossa harjoiteltiin laskemaan kymmeneen. Tämän jälkeen ryhmä jakautui nuorempiin ja vanhempiin, nuorempien kanssa teimme sattumalta samaa, mitä mina tein Msamarialla pikku Bn kanssa. Vanhemmille lapsille oli kirjoitettu numeroita sekalaiseen järjestykseen ja heidän tehtävänään oli laittaa numerot pienimmästä suurimpaan. Opiskeluosuuden jälkeen saivat lapset aamiaista. Ennen ruokailua lausuttiin ruokarukous. Aamiaisen jälkeen oli noin tunti vapaata aikaa leikkiä, jonka jälkeen lelut siivottiin ja oli aika käydä päivälevolle. Päiväunien jälkeen lapset söivät vielä lounaan päiväkodilla jonka jälkeen vanhemmat tulivat hakemaan lapset kotiin noin kahden aikaan. Päivärytmi muistutti pääpiirteiltään hyvin paljon suomalaisen päiväkodin rytmiä.

Päivän jälkeen kyselimme dadalta, “siskolta”, HIV:stä. HIV:ä sairastavien luvut Tansaniassa ovat kasvussa. Jotkut ihmiset levittävät tautia tahallaan, koska haluavat kostaa näin oman kohtalonsa. Ja nykyään kun HIV:iin on niin hyvät lääkkeet, että on mahdotonta nähdä ulospäin sairastaako joku ihminen HIV:iä. Toisaalta se on hyvä asia, koska näin ihmiset voivat elää lähes normaalin elämän, eikä jokainen kadulla kulkeva ihminen voi tuomita jotakuta sairaaksi ulkonäln perusteella. Mutta jotkut ihmiset käyttävät tätä tilaisuutta levittääkseen tautia tahallaan, mikä on aika karmiva ajatus. Keskimäärin HIV:iä sairastavat elävät lääkityksen kanssa hyvän ja muuten terveen elämän. Pahinta sairaudessa on sen tuottama henkinen taakka. Mutta kun hyväksyy tilanteen ja saa ajatuksensa järjestykseen, helpottaa elämä. Karuinta ovat ne lapset jotka saavat tartunnan äidiltään ja joutuvat elämään sairauden kanssa koko ikänsä.

Viikon kuumimpia puheenaiheita paikallisten kanssa on ollut “Onko valehtelu osa kulttuuria?” “Mitä mieltä olet pettämisestä?” ja “Mitä mieltä olet homoista?”ja olemme saaneet aikaan hyvin mielenkiintoisia keskusteluja. Valehtelu ja pettäminen tuntuu olevan hyvin yleistä ja normaalia arkipäiväistä elämää.  Kyllä meidän suomineitojen on vaikea ymmärtää kaikkia näitä kulttuurieroja.

-Anna

Heyy! Again there are so many things that has happened and so many thoughts we have been thinking.

This week at Msamaria was very good. On Monday and Tuesday we visited International School and went swimming and playing rugby. You can see, how it’s difficult to the children to trust. It requires lots of trust to let someone to take you to water, when there is risk on drowning. For a kid, who has been neglected and used so many times, who haven’t been able to trust anybody, this kind of trust is hard to give.

During last week also studied math. I helped 5-year-old little B to learn how to write numbers while the older children were counting. it was nice to see, how eager little B was to learn something as useful as numbers.

The possibility to go to school and focus to learning is a gife, that we finns have been given. Here many kids have to focus mainly to surviving from day to day and basic needs. The whole family focuses around daily life; taking care of the garden, selling vegetables, making food, reparing homes, taking care of sisters and brothers, cleaning and economy. Their level of education and knowledge is much more weaker than those kid’s how life in Finland. Children have time to make puzzles and read books, and the adults can offer different kinds of activities. I’ve been blessed to be raised in Finland, where I have learned so many things.

This week we also practised how to make hand crafts. The children made different kinds of bracelets and rings of pearls. I like to do things with my hands, because it’s like therapy. You just go with the flow, let the inspiration to take you away from this place. Also sports gives you the same kind of feeling. Other volunteers laugh when Minni and I start ot make our abs in the middle of the livingroom. Doesn’t matter if we come from bar at 4 am, we won’t go to sleep until our workout is done. I also walk to work everyday. Then I have time to think about deep stuff.

On Friday we visited RAU Day care center. It is founded and organized by finnish Same Sun –organization. It’s meant to the kids who’s parents have HIV or they come from very poor families. There were 4 women taking care of the place, three of them had HIV. There are 25-30 children and they are aged 2-5. Our day was hectic and very different than Msamaria. The day was pretty well organized: at first the kids started their day with singing. After that they learned some math and ate breakfast.  Before lunch they had time to play and they also took a nap.

When we got home whe asked from our dada, “sister”, about HIV. The numbers of HIV positives are rising in Tanzania all the time. But nowadays the medicine against the decease are really good, so person who’s HIV positive can live normal life. You can’t see the disease from a persons appearance. But there also people, who spread HIV by purpose, and that sounds terrible. It’s also awful how some kids get the disease from their mother and they suffer from it their whole life.

With the locals we’ve been talking about lying, cheating and gays. And it seems, that lying and cheating is part of everyday life here.  It’s sometimes hard for us Finnish ladies to understand all these differences.

-Anna